maanantai 4. joulukuuta 2017

HLU uudistuu

HLU muuttaa uusiin toimitiloihin Tampereella Kauppi Sport Centeriin. Kanssamme yhteisiin tiloihin muuttavat myös Jääkiekkoliitto, Voimisteluliitto, Salibandyliitto sekä Vammaisurheiluliitto.
Lisäksi talossa toimii liikunnan tutkimusasema, liikuntapainotteinen päiväkoti, seikkailupuisto, kolme erillistä liikuntahallia, sulkapallohalli, kamppailusali, kuntosalit juoksusuorineen, Tullinkulman työterveys, ravintola sekä kampaamo. Talon henkilöstömäärä tulee olemaan noin 60.

* * *

HLU:n on organisoinut toimintansa uudella tavalla. Toiminta jaettiin kahteen yksikköön, jotka ovat kehitys- ja palveluyksikkö. Muutoksella halutaan optimoida henkilöstön osaaminen ja kanavoida se entistä paremmin palvelemaan urheiluseuroja ja alueemme kuntia. Toiminnallemme on yhä kasvava kysyntä ja rajalliset resurssit tulee hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.

* * *

Kulunut vuosi on jälleen ollut urheilullinen menestys. Alueemme seurat tekevät hienoa työtä erityisesti lastemme ja nuorten hyväksi. Kuntien liikuntapalvelut tekevät parhaansa luodakseen tälle toiminnalle hyvät edellytykset. Maakuntauudistuksen myötä meidän tulee yhdessä huolehtia, että liikunta ja urheilu elää arjessa – huomennakin.

* * *

Liikuntakasvatus ja liikunta kansanterveyden edistäjänä, lisättynä urheilun viihdearvolla, ovat meille kaikille tärkeitä elämänsisältöjä. Varhaiskasvatus (Ilo kasvaa liikkuen), koulumaailma (Liikkuva koulu),työikäiset (KKI) sekä ikäihmiset (Voimaa vanhuuteen) ovat saaneet omat kehitysohjelmansa – hyvä niin.
Esitän, että seuraava valtakunnallinen liikuntaohjelma tulee rakentaa urheiluseuratoiminnan kehitystyön edistämiseksi.

* * *

Kiitos vuodesta 2017 – kanssanne on ilo asua, elää, yrittää ja harrastaa.

Ari Koskinen
aluejohtaja
Hämeen Liikunta ja Urheilu ry