torstai 19. joulukuuta 2019

Liikunnan taloudellinen merkitys

Liikunnan ja urheilun bruttokansantuote (BKT) maassamme on 3,3 mrd.€ /v. Se on noin 2 % maamme kokonaistaloudesta ja työllistää kaikkiaan noin 50 000 suomalaista. Taloudellista merkitystä suurempi liikunnan merkitys on kuitenkin kasvatus- ja kansantalousnäkökulmasta.

Liikunta luo yhteisöllisyyttä, estää syrjäytymistä ja edistää nuoren itsetunnon ja yhteiskuntakelpoisuuden kehittymistä. Toisaalta liikunnan merkitys ennakoivan terveydenhuollon, työ- ja toimintakykyisyyden ylläpitäjänä on kiistaton. Liian vähäisen fyysisen aktiivisuuden hinta on tutkimuksin laskettu olevan 3,5 mrd.€ vuodessa.

HLU on laskenut liikunnan ja urheilun taloudellisia tunnuslukuja mm. Tampereen kaupungissa, jotta nämä yllämainitut miljardiluvut saavat helpommin ymmärrettävän muodon.

Tampereella liikunnan ja urheilun bkt on vuositasolla 175 milj.€. Tampereen kaupunki käyttää liikuntaa ja urheiluun 36 milj.€ vuodessa, joka on sama summa kuin Tampereella toimivien liikunta- ja urheilujärjestöjen yhteenlasketut budjetit.

Merkille pantavaa on kuitenkin se, että Tampereen kaupungissa toimivien urheiluseurojen vapaaehtoistyön arvo vuositasolla on 72 milj. €. Tämä summa pitäisi lisätä kaupungin budjettiin, mikäli seurojen tekemä vapaaehtoistyö tehtäisiin palkkatyönä maksamalla tekijöille 15€/tunti palkkaa.

Liikunta on maassamme suurin kansanliike. Yhteiskunnan sekä yksilön kannalta tästä urheilujärjestöjen vapaaehtoistoiminnasta pitää pitää lujasti kiinni, ja etsiä aktiivisesti uusia moderneja tapoja ylläpitää ja kehittää vapaaehtoistoiminnan sisältöjä ja ihmisten motivointikeinoja.
Vuosi 2019 on ollut työteliäs ja menestyksekäs. Nauttikaamme raikkaasta ulkoilmasta, ja muistakaamme myös kumppaneitamme sekä läheisiämme hiljentyessämme joulun viettoon.

Rauhaisaa joulunaikaa ja kiitos tekemästänne työstä vuonna 2019.


Ari Koskinen
aluejohtaja
Hämeen Liikunta ja Urheilu ry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti